Tehokeinona toisto

 Suomen kielessä on jonkin verran sanoja, joilla on kaksoismerkitys. Toisinaan näillä sanoilla voi kikkailla, mutta on hyvä oppia erottamaan se, milloin liika on yksinkertaisesti liikaa. Joskus toisto on hyvä tehokeino, mutta liikaa käytettynä sekin helposti menettää tehonsa. 

1.7.2021 Citymarket Kerava  mainosti nettimainoksessaan näin:

"JUURI AVATTU. HAE TAIKINAJUUREEN LEIVOTUT, KIVIUUNISSA PAISTETUT LÄMPIMÄISET JUURI AVATUSTA MYYMÄLÄLEIPOMOSTAMME, LEIPOMO JUURESTA. AVAJAISTARJOUKSIA!"

Ensinäkemältä mainos on ihan hauska, joskin ainakin itseltäni meni jonkin aikaa, että ylipäätään ymmärsin, mistä siinä on kysymys. Sanaa juuri, on käytetty eri merkityksissä ja näin ollen tehokeinona on käytetty toistoa, mutta tämä on alkanut kääntymään itseään vastaan ja lukija joutuu jo hieman miettimään merkitystä. Ymmärtämistä vaikeuttaa vielä se, että koko teksti on kirjoitettu tikkukirjaimilla, jolloin esim. nimeä ei pysty erottamaan ison alkukirjaimen perusteella. 

JUURI AVATTU    Hiljattain avattu tai Juuri (leipomo avattu)

TAIKINAJUUREEN Taikinajuuri on Wikipedian mukaan hapateketju, jollaista käytetään leivonnassa

JUURI AVATUSTA Hiljattain, vastikään avatusta

LEIPOMO JUURESTA Juuri on tässä leipomon nimi

Erityisesti mainostekstien tulisi olla selkeitä, lyhyitä ja ytimekkäitä, koska niiden tarkoitus on myydä mainostettu tuote lukijalle. Lukijan on vaikea kiinnostua tuotteesta, jos mainos on liian pitkä, monimutkainen tai sen merkitystä ei ymmärrä. 

Tässä esimerkkinä olevasta mainoksesta on loppujen lopuksi vaikea sanoa, mitä tässä oikein mainostetaan. Uutta leipomoa, sen leipomotuotteita vai taikinajuurta, josta leivät leivotaan. Mainos jää mieleen, mutta itse mainoksen tarkoitus ei välttämättä avaudu. Päällimmäisenä muistaa sen, että jotain juuresta siinä puhuttiin: se oli juuri avattu, siellä leivottiin juureen ja sen nimi on Juuri. 

Kommentit